keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Hommaa päivän joka minuutille

ja joskus yöhön saakka...

Onpa elämä kiireistä! Pelkästään positiivisia asioita, perusjuttuja eikä mitään erityistä, mutta välillä läkähdyttävän paljon. 

Palstan kunnostaminen on suurempi työ kuon osasin odottaa, pakko myöntää. Aika monta työtuntia on jo tullut huhkittua lapion ja talikon varressa, ja kyykittyä rikkaruohoja ja juuria poimimassa. Voikukan kasvuvoimaa olen hämmästellyt, enkä koskaan ole nähnyt vastaavia voikukan juuria. Kuin porkkanoita, mutta pidempiä! 

Noin puolet palstasta - se puoli, jota en ehtinyt edes kääntää syksyllä - on tiivistä voikukkapeltoa, jota olen perannut lapiollinen kerrallaan. Tältä näytti perunamaanpohja vielä toissaviikolla.


Voikukan lisäksi olen kerännyt maasta valtavat määrät jotakin vaaleaa hieman käppyräistä ja melko haurasta juurta. En edes tiedä, minkä kasvin juuresta on kyse, mutta sen verran voimakkaalta juuri tuntuu että oletan siinä olevan reippaasti kasvuvoimaa.

Maan möyhiminen on kummallisen koukuttavaa. Voisin tehdä sitä tuntikausia kelloa vilkuilematta. Koska päivät ovat melko täysiä, olenkin usein päässyt palstalle vasta illalla ja tehnyt hommia niin kauan kuin valoa vähänkin on riittänyt. 

Lasten kanssa olen tehnyt vain lyhyempiä palstavierailuja, jottei palstasta tule heille ikävää asiaa. Eväät olemme aina napanneet mukaan ja jotakin oheispuuhaa myös. Pienempi on erityisen tykästynyt palstan toisella laidalla olevaan pieneen ojaan. 



Varsin vaatimattomalta yhä näyttää, mutta edistystä on silti tapahtunut kovasti. Penkkialueet ovat jo lähes valmiita, käsittelyä odottaa enää salaatti- ja lehtivihanneksille varattu ala, neljän metrin pätkä mansikkariviä ja kapeat kaitaleet palstan sisäänkäyntireunalla. Kylvöjäkin olen saanut tehtyä. Täytyykin kirjoittaa muistiin, mitä on tullut kylvettyä. Sen voisin tehdä huomenna. 

Muutama kuva vielä, tältä palstalla on näyttänyt toukokuun alussa. 






Ja kaikkein parasta: ihan mahtava palstalaatikko!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro vinkki, osoita myötätuntoa tai jätä muuten vain puumerkki käynnistäsi.