torstai 31. joulukuuta 2015

Onnellisen palstaviljelijän vuosi

Vuoden viimeinen päivä saa aina katsomaan toisaalta taakse päin, toisaalta pohtimaan myös tulevaisuutta.



Mennyt vuosi on ollut elämässäni varsin tasainen. Arjen yhtälö, perhe ja pienet lapset + työ on löytänyt jokseenkin uransa, eikä vuoden aikana suuria mullistuksia ole tapahtunut.  Vaikka ruuhkavuodet välillä vievätkin voimien äärirajoille, antavat nämä molemmat myös paljon sisältöä elämään. Kiireisimmillä hetkillä koitan muistaa, että kiireeni koostuu asioista, joista mitään en olisi valmis elämästäni pois antamaan.



Vaikka miten yritän miettiä, ei vuoden aikana ole tapahtunut mitään, minkä vuoksi olisin tänään jotenkin eri ihminen kuin vuosi sitten.

Lukuunottamatta yhtä pientä juttua.

Minulla on harrastus.

Sellainen, jota miettiessäni unohdan arjen kiireet. Jonka parissa mieleni lepää, aivot puhdistuvat ja saavat uutta voimaa. Jota teen ihan vain siksi, että tykkään.

Totuus on se, ettei minulla aiempina kolmenakymmenenäkahdeksana elinvuotenani ole kertaakaan ollut sellaista. Toki olen harrastanut kaikenlaista, eikä se nyt mitenkään vastenmielistä ole ollut. Pohjimmiltaan olen kuitenkin käynyt kuntosalilla, koska tiedän että kunnosta on pidettävä huolta. Sama koskee lähes kaikkia muitakin liikuntaharrastuksia. En ole iltakausia istunut lukemassa kirjoja joogasta,  vaikka se ihan kivaa onkin. En innostu treenivarustevertailuista tai käytä lukemattomia tunteja seuraavan kauden harjoituksia suunnitellen.

Vuonna 2015 minulla on ensimmäistä kertaa harrastus, josta olen innoissani. Harrastus, jota teen vaikkei siitä ole mitään hyötyä. Harrastus, joka on ihan vain minun oma juttuni.

Harrastan palstaviljelyä.

Miten mukavaa onkaan sanoa niin.










Tämän kummemmin en sitten tässä vuotta erittelekään (vaikka siitäkin ehkä vielä oma tekstinsä tulee, jahka ehdin ennenkuin ollaan liian pitkällä ensi vuoden puolella). Toivotan vain hyvää uutta vuotta sinulle, joka kirjoitustani luet! Kivaa että luet! Ihanaa saada kertoa jollekin siitä, mistä itse on niin innoissaan. Toivottavasti sinäkin olet löytänyt harrastuksen, joka saa sinut palamaan. Ja jos et, niin ehtiihän sitä vielä. Vaikkapa ensi vuonna!



keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Pihakuumetta

Pihamme on varsin pieni.

Kun kuusi vuotta sitten muutimme nykyiseen kotiimme kerrostalosta,  oli olohuoneesta suoraan omalle pihalle aukeava takaovi minulle yhtä kuin vapaus. Olin tuolloin esikoisemme kanssa äitiyslomalla. Vapaus kulkea vaivattomasti ulos ja sisälle vielä erityisesti korostui, kun olin puoli vuotta raahannut vauvaa ja vaunuja hissillä edestakaisin sekä ollut sidottuna vauvan päiväunien ajaksi joko sisälle tai ulos (hissi toimi jostain syystä varmana herättäjänä!). Nyt uudessa kodissa vaunut saattoi lenkin päätteeksi lykkiä omalle pihalle olohuoneen ikkunan alle ja sain touhuta omiani pitkien päiväunet ajan. Tai vauvan nukkuessa huoneessaan istua pihalla auringossa lukemassa (ei liene tarvetta mainita, että kerrostaloasuntomme parveke oli ollut varjoisa). Taaperon kanssa oli ihana touhuta omalla pienellä nurmikolla, eikä kaikki aika mennyt leikkipuistossa hiekkalaatikolla reunalla kököttäen.


Alunperin piha ei siis merkinnyt minulle niinkään puutarhaa vaan vapaata mutta turvallisesti rajattua tilaa olohuoneen jatkoksi. Pihalla kasvoi muuttaessamme vain yksi tuija ja yksi hanhikki. Jo ensimmäisenä kesänä istutin kirsikkapuun, tein kaksi kapeaa kukkapenkkiä ja pienen yrttimaan. Seuraavina kesinä kukkapenkit vähän kerrallaan kasvoivat, tuli toinen kirsikka, mustaherukka ja vadelma. 



Viime kesänä siirsin pihan aurinkoisimmalla paikalla kasvaneen tuijan varjoisampaan nurkkaan, josta puolestaan siirsin yrtit aurinkoon uuteen hienoon yrttilavaan. Pensasaidan varjossa olevaan pitkään ja kapeaan kukkapenkkiin istutin paremmin puolivarjossa pärjääviä kukkia ja siirsin siinä huonosti kasvaneet aurinkoa kaipaavat siihen pihan ainoalle aurinkoiselle kukkapenkkineliömetrille. Näiden korjaustoimenpiteiden jälkeen tuntuvat pihamme rajat saavutetun. Enää ei pihan kasvustoa ole mahdollista laajentaa.







Minuun onkin iskenyt valtaisa pihakuume. Haluaisin ison pihan! Pihan, jossa on jotakin luonnetta. Vanhoja puita (esim omenaa, kirsikkaa,  luumuja tai vaikka vaahtera - ei niin kovin väliä kuusista tai männyistä). Tai tasoeroja. Piha, johon voisi luoda erilaisia soppia eri toiminnoille.


Ihan tyhjästä ei pihakuumetta ole iskenyt. Sen lisäksi, että piha ei enää riitä puutarhavisioideni toteutukseen, ovat kotimme neliöt muutenkin käymässä liian vähiin perheemme tarpeisiin, ja omakotitaloja olemme katselee ihan asumisenkin - ei siis pelkän pihan - näkökulmasta. Täydellistä mätsiä ei vielä ole vastaan tullut. Kun kuitenkin todelliset tarpeemme koskevat nimenomaan asuintilaa ja sijaintia, pelkään hieman salaa, että mitä jos löydämme täydellisen talon jossa onkin tylsä piha! Tylsä tässä tarkoittaa kai lähinnä kovin pientä ja myös sellaista suoraa tasaista kaistaletta, joita usein näillä tiheästi asutuilla alueilla on. Näillä kulmilla pieni on käytännössä 500-600 m2 ja jo 1000 neliön tontti olisi suuri, ja unelmien täyttymys. Asuintilan ja sijainnin puolesta myös isompi rivari/paritalo on ihan mahdollinen vaihtoehto. Löytyisipä vaan sellainen jossa on enemmän kuin pieni postimerkkipiha.


Yhtä ihanaa taloa jo pitkään katselimme ja kovasti harkitsimmekin. Piha oli huonossa kunnossa ja hoitamatta,  mutta näin siinä kovasti potentiaalia. Erityisesti pihan jakautuminen eri tasoille viehätti. Näin jo heti talon takana terassin, nurmikon ja jotain linjakkaita yksinkertaisia kasveja. Alempana olevaan aurinkoiseen kulmaan olisin perustanut hedelmätarhan ja cottage garden tyyliin rehevät kirjavat (mutta enimmäkseen vaaleanpunaiset) kukkapenkit ja oman lukunurkkaukseni.


Siitä pihasta ei kuitenkaan tullut meidän pihaa, mutta kuumeen se sai nousemaan aivan uusiin lukemiin... Ehkä jo ensi kesänä...


sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Talvinen kasvimaa ja etelän kukkasia

Talvi on pimeimmillään, eikä kasvimaalta ole ollut mitään kerrottavaa pitkään aikaan. Marraskuussa sain tehtyä suurimman osan suunnittelemistani syystöistä, mutta esim syyskylvöt jäivät joulukuun puoliväliin.

Syksyllä aikaa palstatöihin oli vielä aiempaa vaikeampaa löytää, kun kevään ja kesän tavoin iltamyöhän ahkerointi ei enää ollut mahdollista. Käytännössä syyskuun lopun jälkeen minulla ei arkipäivisin ole palstalle ollut asiaa, koska olen töistä kotona ja valmis lähtemään yhtään mihinkään aikasintaan kuudelta (lukuunottamatta niitä aina yhtä kaoottisia iltapäivä,  kun yritän puolessa tunnissa saada lapset syömään, harkkatavarat keräiltyä pitkin taloa ja esikoisen kuudeksi futiskentälle - onneksi mieheni hoitaa suurelta osin nämä iltapäivät). Palstan syyskuntoon laittaminen jäi siis viikonlopuille,  ja jostakin aikaa viime hetkellä löytyi kääntötöille ja syysistutuksille.

Sain neljästä kasvimaalohkostani kolme kuntoon, pahimmat juuririkat poistettua ja käännetyn maan lehtikatteen alle. Istutimme lasten kanssa krookuksia,  narsisseja, tulppaaneja, liljoja sekä laukkoja.  Sain myös palstanaapurilta perennan taimia, jalopähkämön, palavan rakkauden, ruusumalvan ja akileijoja. Näiden lisäksi istutin talvivalkosipulia, lajikkeeni olivat Kodaver ja Arno.

Kun maa palstalla oli käännetty, lähdimme pariksi viikoksi vähän aurinkoisempiin maisemiin hyvin ansaitulle lomalle. Auringon lisäksi silmiä hiveli hieman erilainen kukkaloisto ja mielenkiintoiset kasvit muutenkin. Joku oli keksinyt myös uutta käyttöä terrakottaruukuille...

Koska palstalta ei ole yhtään juuri tähän postaukseen sopivaa kuvaa, nämä kertokoon syystunnelmistamme...