Syyskuun tunnelmia

Tässä vielä ehkä jo viimeisiä palstakuvia tältä syksyltä. Seuraavaksi agendalla taitaa olla syystyöt.

Lempikukkia

En tiedä, miksi juuri malvikki. Kauniita kukkia on toki muitakin.

 Silti jokin juuri malvikeissa ja yleisemmin malvoissa ja muissa saman sukuisissa vetoaa esteettisen silmääni aivan erityisesti.

Tänä kesänä kukkapenkissä isossa roolissa oli kesämalvikki.

Näissä kukista on jotain lähes taianomaista.

Haaveilen lisäksi komeasti ja korkeana kasvavasta harmaamalvikista. Kerran olen sellaisen taimena pihalle tuonut, mutta se viihtyi jostain syystä vain vuoden. Viime viikolla tätini puutarhassa vieraillessani sainkin siemeniä. Ensi kesäksi ei kai kukkia vielä omista taimista voi toivoa mutta jospa siemenistä kuitenkin kasvaisi muutama taimi.

Myskimalvaa minulla kasvaa niin pihalla kuin palstallakin. Viime keväänä yritin lisäksi kylvää tarhajalomalvaa siemenestä. Useammasta kylvöyrityksestä huolimatta vain yksi siemen iti. Nyt toivon että se on ehtinyt juurtua ja ensi kesänä näemme kukkia.

Muistelen myös että salkoruusut kuuluvat samaan sukuun - ilmankos niistä niin pidänkin. Etsinnässä on ensi kesälle siemeniä yksinkertaiseen lajikkeeseen. Kerrotut ovat toki komeita mutta yksinkertaisissa salkoruusuissa on jotain erityistä herkkyyttä. Kukkia saa tältäkin osin odottaa seuraavaan kesään.

Aivan uusi laji kukkapenkissäni on ollut maloppi. Katsokaapa kukan keskiosaa ja sen limenvihreä tähteä! Minä olen ainakin aivan ihastunut!

Kukkia vielä loppukesäänne!

Oranssina kukkiva salaattimaa

Salaattisato alkaa tältä vuodelta olla korjattu. Muutama kerä sidesalaattia vielä odottaa korjaajaansa, mutta niidenkään osalta maku ei tunnu enää olevan yhtä hyvä, kuin alkukesäisten lajitoveriensa. Nyt salaattimaalla onkin aivan uudet valtiaat. Krassit kukkivat vielä salaattimaan vieressä ja melko myöhään kylvetyt kehäkukat ovat vasta nyt kauneimmillaan. Istutin lisäksi useamman kymmentä kääpiösamettiruusun tainta salaattirivien väliin, ja nyt ne ovat päässeet valloilleen!

Esikasvatin kymmenisen kääpiösamettiruusua, jotka laitoin kaalien seuraksi. Alkukesästä kylvin lisäksi pari riviä siemeniä kukkapenkkiin. Kaalipenkissä siis taimilla oli melkoinen etumatka, mutta suorakylvetyt ottivat lähestulkoon kiinni esikasvatetut. Kylvetyt siemenet jaoin pitkin kasvimaata, kun taimet olivat muutaman sentin mittaiset. Taimia olikin yli seitsemänkymmentä. Aika monta sai kodin salaattimaalta.

Alkuperäistä tarkoitustaan, eli haitallisten hyönteisten karkoitusta nämä kukat eivä juurikaan ehtineet tekemään, sillä kukinta alkoi sen verran myöhään. Mutta hienosti nämä paikkaavat tyhjeneviä salattirivejä ja antavat kivaa väriä muuten tyhjenevälle kasvimaalle.

Luulenpa että ensi vuonna jätän esikasvatuksen väliin ja panostan näissä juuri tähän syksyn kaunistukseen.

Ruusupapu portinpielessä

Niin kauniita ja niin herkullisia! 

Tästä lähti portin pystytys alkukesällä:

Ja pian portti jo alkoikin kukkimaan!

Pian oli köynnöspyramidin latva jo tavoitettu.

Ja sitten alkoi tulla ruokaakin.

Nyt ruusupavuista on tullut yksi perheemme suosikkikasvis. Mukana ensi vuonnakin, ehdottomasti. Jospa papuportin pieleen silloin saisi jotain muùtakin kasvamaan, tänä kesänä ei aika riittänyt enää siihen... Ihan kiva se portti ilman aitaakin on ollut ja tunnollisesti olen aika portin kautta palstalleni astunut.

Kaksi suursuosikkia: salvia ja parmesaani

Tämän makujen liiton olen toki tuntenut aiemminkin. Tänä kesänä se on kuitenkin noussut yhdeksi ehdottomista suosikkimakupareista.

Yrttilaatikosta nimittäin puskee salviaa! Salvia on toinen kahdesta suosikkiyrtistäni. (Toinen on rosmariini, ei siitä kuitenkaan enempää tällä kertaa.) Vaikka salvian mausta pidänkin, olen kovin arka käyttämään sitä ruoanlaitossa. Maku ei ole timjamin tai persiljan tavoin mihin tahansa ruokaan sopiva vaan omintakeisempana vaatii paremman matchauksen ruoan omiin makuihin.

Muutamia luottoreseptejä kuitenkin löytyy. Salvia kuuluu punasipulin kanssa ehdottomasti maksapihveihin (kulkevat meillä nimellä salviamaksa). Porsaan lihan maustamiseen salviaa myös käytän usein - vaikkapa kokonaisena grillattu possun sisäfilee, jonka pinnat paistan kiinni suoraan grillissä ja jonka sen jälkeen jätän grilliin kypsymään foliokäärössä. Käärön sisällä tulee itse possun lisäksi olla tuhti annos yrttejä - pääosassa juurikin salvia.

Myös parhaat grillatut kanafileet saavat makunsa salviasta - ja ehkä myös vähän kanan ja salvianlehtien ympärille kiepsautettavasta pekonisiivusta. Nämä kanafileet toimivatkin hyvänä siltana varsinaiseen aiheeseen. Kun näin grillatun kanan päälle leikkaa reilun viipaleen parmesaania ja sujauttaa ihanuuden rouhean (ja vähän grillissä lämmitetyn) sämpylän väliin rucolan ja sitruunaisen kaprismajoneesin kanssa, on kädessä ehkä kesän paras hampurilainen! Täydelliset maut!

Parmesaania ja salviaa voi käyttää vielä yksinkertaisemminkin.

Ensimmäinen kokeiluni puhtaasti tästä makuparista on ollut voi-salviapasta, jonka reseptin olen joskus kopioinut Sikke Sumarin kirjasta. Salvian lehtiä yksinkertaisesti paistetaan pähkinäiseksi ruskistetussa voissa, ja tämä voi-salviaseos käytetään pastan "kastikkeena" runsaalla parmesaanilla höystettynä. 

Saman reseptin pohjalta olen valmistanut myös eri yrttejä salvian rinnalla käyttäen erilaisia yrttipastoja.

Tämän kesän paras löytö oli kuitenkin salviapesto! Aikalailla  peruspestoreseptillä mutta basilikan tilalla salviaa. Voila!

Tästä ei pasta voi paljoa enää parantua! Tämä osui kyllä täydellisesti makuhermoihin. Olisin voinut lusikoida koko purkillisen kerralla napaani, mutta pitihän  sitä kuitenkin perheelle tehdä ruokaakin...

Ensi vuonna jatketaan kahden pensaan taktiikalla (salviaa pihalla ja palstalla).

Punaista ja vihreää ja uudet tuttavuudet

Vaikka tarkoitus on nyt viikonloppuna mennä palstalle tekemään ensimmäisiä syystöitä, palaan vielä kesän sadonkorjuutunnelmiin hetkeksi.

Sadonkorjuuni värimaailma on ollut hyvin puna-vihreä. Kuvan kattaus vastaa hyvin sitä, mitä palsta tarjosi heinäkuussa. Otetaanpa ensin punaiset.

Porkkanaa kylvin kaksi rivimetriä. Yhden metrin matkalle Primoa, jonka luvattiin olevan aikainen perusporkkana. Toisen metrin mittaisen rivin jaoin kahden lajikkeen kesken, siihen kylvin Red samuraita (tummemmanpunainen lajike) ja Pariser markt -lajiketta (pyöreitä porkkanoita). Primoa kylvimme myös lasten kasvimaille.

Primo oli oikein onnistunut valinta ja tuotti kelpo sadon hyvänmakuisia porkkanoita. Tämä lajike pysyy mukana ensi vuonnakin. Pariser marktin saatoin kylvää liian pinnalle tai sitten taimia olisi pitänyt mullata ahkerammin. Porkkanat vihertyivät voimakkaasti yläosasta ja kun pyöreästä nappaa yläosasta sentin pois, ei paljon syötävää jää. Myöskään Red samurai ei olle kovin onnistunut kokeilu. Kasvi kasvatti enemmänkin vartta kuin juurta, eivätkä ne pienet porkkanat maistuneetkaan kovin hyviltä.

Opit ensi vuodelle: kasvata perusporkkanaa, Primon rinnalle joku myöhäisempi lajike. Ja tärkein muistiinpano: laita enemmän porkkanaa! Viimeisimmätkin nimittäin tulivat syötyä heinäkuun loppuun mennessä ja lisää olisimme kaivanneet. Myös kylvöjen tekeminen useampaan kertaan vaikka parin viikon välein pidentäisi porkkanakautta.

Toinen punainen, ja samalla ensimmäinen aivan uusi tuttavuus on mangoldi.

Koska lehtivihannespenkin muokkaus meni niin myöhäiseen, esikasvatin mangoldista taimet jotka istutin juhannuksen maissa. Kuusi tainta punaruotista Rhubarb Chard -lajiketta tuottivat juuri sopivasti satoa nelihenkisen perheemme syötäväksi. Mangoldin voimakkaat lehdet ovatkin kiitollista sadonkorjattavaa. Ensimmäiset mangoldiateriat söimme heinäkuun puolivälissä ja ainakin vielä tänä viikonloppuna perheen ruokalistalla on mangoldia - varmastikin viimeiset tältä kesältä.

Mangoldia olemme syöneet lähinnä kahdella tavalla. Toinen on lisäkkeenä paistinpannulla valkosipulin kanssa paistettuna, ja toinen - koko perheen suosikki - on ollut mangoldipaistokkaat joissa mangoldista, yrteistä ja fetasta paistetaan herkullisia pihvejä.

Ehdottomasti mukana ensi vuonnakin!

Sitten vihreisiin. Aloitan tämän kategorian itselleni uudella tuttavuudella, härkäpavulla. Härkäpapua olen tietääkseni aiemmin syönyt vain säilykkeenä. Kiinnostuin kuitenkin kokeilemaan kun ymmärsin sen olevan varsin helppo viljeltävä.

Kylvin lajiketta Threefold white noin metrin pätkälle yhteen riviin. Papu kasvatti noin metrin korkuiset varret, joiden alaosaan tuli komeita palkoja. Korjasin koko sadon tuoreena syötäväksi ja totta tosiaan, tämähän oli oikein mainio viljelykasvi! 

Pavuista saimme mainion lisän pariin keittoon (perusminestrone ja palmukaali-härkäpapukeitto - jälkimmäisestä ei tullut lasten suosikkia) ja loput söin evässalaattien proteiinilisänä. Salaatissa härkäpapu toimii erityisn hyvin fetajuuston kanssa. 

Tämäkin sato oli korjattu aivan liian nopeasti ja ensi kesälle aion ainakin kolminkertaistaa härkäpavulle varatun tilan.

Vihreiden peruskategoriaan kuuluu tietysti kesäkurpitsa. Kaksi tainta Nimbaa pääsi kurpitsapenkkiini. Nimba on hyvä peruskesäkurpitsa ja erityisesti elokuun lopulla alkoi olla vaikeuksia saada syötyä kaikki mitä kesäkurpitsat tuottivat. 

Arkikokkailun luottoresepteihimme kuuluu kesäkurpitsamusaka, johon saa uppoamaan kerralla yli kilon kesäkurpitsaa. Uusi reseptikokeilu oli kanttarelli-kesäkurpitsarisotto - herkullista! Viimeviikkojen ruokalistalta on löytynyt myös kesäkurpitsa-koskenlaskijakeitto sekä kesäkurpitsa-kanttarellihöystö grillatun lihan lisäkkeenä. Kesäkurpitsa on ollut myös evässalaattieni vakioraaka-aine ja monena päivänä olen ottanut töihin iltapäivävälipalaksi rapeita kesäkurpitsaviipaleita.

Tähän väriteemaan vielä yksi, jonka pitäisi olla punainen, mutta joka yhä vain sinnittelee vihreänä.

Tomaatti

Kylvin tomaatinsiemeneni ilmeisesti liian myöhään maaliskuussa. Kylmä alkukesä ei varmasti auttanut sekään asiaa. Tomaattiruukkuni ovat täynnä kauniin pyöreitä raakileita - mutta niin, raakileita.

Epäilen, että syyskuussa ei kovin merkittävää kypsymistä enää ehdi tapahtua. Odottelen nyt kuitenkin vielä.

Äitini tosin vinkkasi, että vihreistä tomaateista voi tehdä tomaattihilloa. Pitänee selvittää mistä on kyse!

Palstalle istutetuissa tomaateissa on sentään nähty jo hieman punaista.

Yläkuvassa chocolate cherry, alla Tiny Tim.