lauantai 2. heinäkuuta 2016

Varhainen aamuhetki palstalla

Muutaman kerran vuodessa minulla on viikonloppuna töitä, vaikka muuten ihan toimistotyöaikoja noudattelenkin. Yksi näistä kerroista ajoittuu keskelle kesää, ja yleensä juuri siihen kesän aurinkoisimpaan viikonloppuun.

Kirjoittelenkin näitä lauantaiaamutunnelmia lähijunassa kohti Helsingin keskustaa. Aamun olen kuitenkin aloittanut tunnin reippailulla, kun olen kantanut kastelukannuilla vettä joesta kasvimaalle. Täksi päiväksi on luvattu lämmintä, ja kun edellisestä katselusta oli jo muutama päivä, pelkäsin etteivät kasvini selviä enää tästä päivästä. Katteen alla tuntui kuitenkin hyvin kostealta,  joten ehkä tämä oli turhaa hätäilyä. Oli tai ei, hyvän alun päivään antoi tämä tunnin puuhailu. Nyt toivon etten saanut vaatteisiini kamalasti multaa. Jalkojen ja käsien pesua varten olin varannut vesipullon ja pyyhkeen jotta kehtaan lampsia suoraan kasvimaalta toimistolle. 

Muutaman kuvan ehdin napata, joten alla aamun kuvavirtaa ihan käsittelemättöminä ja sekalaisessa järjestyksessä. Maurinmalvan,  jälopähkämön, iisopin,  maariankellon ja kurpitsoiden kukintaa ehdin hetken ihastella ennenkuin juoksujalkaa piti lähteä pysäkin suuntaan. Palstan rehevyys yllättää, muutos on ollut niin nopea. Eväitäkin sain matkaan mukaan. Voisin vaikka vannoa että mulla on tänään porukan tuoreimmat eväsvihannekset.

Voiko päivä enää ihanammin alkaa...